
Selena Gomez syntyi Grand Prairiessa Teksasissa ja sai nimensä teksasilaisen laulajan Selena Quintanillan mukaan. Hän on teatterinäyttelijätär Mandy Teefayn ja Ridardo Joel Gomezin ainut tytär. Hänen isänsä on puoliksi meksikaani ja hänen äitinsä sukujuuret ylettyvät Italiaan asti.
Selenan vanhemmat erosivat hänen ollessaan 5-vuotias ja näin ollen Selena jäi perheen ainoaksi lapseksi. Vuonna 2006 Selenan äiti Mandy meni uusiin naimisiin Brian Teefayn kanssa, josta tuli Selenan isäpuoli. Lukiosta Selena valmistui vuonna 2010 käytyään usean vuoden kotikoulua ja viimeaikaisessa haastattelussa Selena kertoi ettei aio ainakaan vielä palata opiskelujen pariin vaan haluaa keskittyä nyt uraansa.
Gomez kertoi Peoplen haastattelussa vuonna 2009 innostuneensa näyttelemisestä äitinsä ansiosta. Selena aloittikin näyttelijänuransa jo 7-vuotiaana tv-sarjassa Barney & Friends Giannan roolissa. Tämän jälkeen Selena esitti lukuisia pieniä sivurooleja mm. elokuvissa Spy Kids 3-D: Peli On Pelattu ja Walker, Texas Ranger. Hänen ensimmäinen iso elokuvaroolinsa oli lyhytelokuvassa Brain Zapped.
Disney Channel löysi Selenan maanlaajuisesta koe-esiintymisestä vuonna 2004, jonka jälkeen Selena nähtiin taas useissa pienissä sivurooleissa mm. sarjoissa Zachin ja Codyn Viiden Tähden Elämää ja Hannah Montana. Gomez kuvasi myös pari koejaksoa sarjoja What’s Stevie Thinking? ja Arwin! varten, mutta kumpaakaan sarjaa ei koskaan lopulta julkaistu.
Vuonna 2007 Gomez valittiin Disney Channellin uuden Waverly Placen Velhot-sarjan pääosan Alexander “Alex” Russon rooliin ja sarjan ensiesitys keräsi lähes 6 miljoonaa katsojaa USA:ssa tehden sarjasta hitin kertaheitolla. Media antoi Selenalle heti tittelin “seuraava Miley Curys” aiheuttaen samalla huhuja kahden tähden riidasta. Gomez kuitenkin tohosi huhut ja sanoi lasunnossaan, “Mielestäni tätä liioitellaan, mutta otan sen kohteliaisuutena. Miley on todella menestynyt ja hyvä esiintyjä. Se, että minua edes verrataan häneen, on todella imartelevaa.”
Vuonna 2008 Selena nähtiin Tuhkimotarina 2-elokuvan pääosassa Drew Seeleyn rinnalla ja Selena nauhoittikin jopa elokuvan soundtrackille pari kappaletta. Samana vuonna Selena teki myös ensimmäisen animaatioelokuvansa toimien elokuvassa Horton! pormestarin kaikkien 90 tyttären äänenä. Lisäksi Selena valittiin Forbesin Lacy Rosen toimesta viidennelle sijalle listalla “8 Hot Kid Stars to Watch” ja Rose kuvailikin Selenaa monitaitoiseksi teinitähdeksi.
Helmikuussa 2009 Gomez valittiin elokuvan Ramona & Beezus toisen naispääosan rooliin. Elokuva perustuu Beverly Clearyn lastenkirjoihin. Gomez kerti, ettei häntä stressannut olla aikusemmassa roolissa. “Ajattelen yleisöäni aika tehdessäni päätöksiä ja olen itsekin vielä lapsi. En koskaan ottaisi roolia, jonka näytteleminen olisi epämiellyttävää tai jonka katsominen olisi faneistani epämiellyttävää.”
Kesäkuussa 2009 Selena näytteli ystävänsä Demi Lovaton kanssa, johon oli tutustunut jo Barney & Friends-sarjassa, Disney Channellin elokuvassa Operaatio Prinsessa, jonka TV ensi-ilta keräsi yli 8.5 miljoonaa katsojaa nostaen elokuvan kolmanneksi katsotuimmaksi Disney Channel Original-elokuvaksi. Samana vuonna Gomez, sekä muut Waverly Placen Velhot-sarjan tähdet näyttelivät kolmen sarjan spinoffjaksossa, jossa olivat mukana myös Viiden Tähden Merielämää- ja Hannah Montana-sarjojen tähdet. Tämä erikoisjakso sai nimekseen Wizards on Deck With Hannah Montana.
Kaksi kuukautta Operaatio Prinsessan jälkeen, elokuussa, Gomez julkaisi uuden elokuvansa Waverly Placen Velhot: The Movie, joka perustui samannimiseen Disney Channellin hittisarjaan. TV-ensi-ilta keräsi huimat 11.4 miljoonaa katsojaa tehden näin elokuvasta katsotuimmat TV-elokuvan kyseisenä vuonna ja nostaen elokuvan Disneyn toiseksi katsotuimmaksi.
2009 kuvattu Ramona & Beezus sai ensi-iltansa 23. heinäkuuta 2010 ja sai erittäin positiivisen vastaanoton. Maaliskuussa 2010 julkistettiin, että Gomez tulisi näyttelemään yhtä päärooleista elokuvassa Monte Carlo, Leighton Meesterin ja Katie Cassidyn kanssa. Elokuvassa Gomez näyttelee tuplaroolia, Gracea, jota luullaan vahingossa brittiläiseksi perittäjäreksi, sekä oikeaa perijätärtä Cordelia Winthrop Scottia. Rooliaan varten Gomez joutui opettelemaan mm. pooloa, sekä ottamaan puhetunteja oppiakseen brittiläisen aksentin. 2010 myös uutisoitiin, että Disney Channellin hittisarjan Waverly Placen Velhot neljäs tuotantokausi tulisi olemaan viimeinen.
Helmikuussa 2011 raportoitiin, että Universal Pistures ja Strike Entertainment tulevat tekemään elokuvan Jay Asherin Thirteen Reasons Why-novellista, jossa Gomez tulisi näyttelemään pääosaa. Samoihin aikoihin uutisoitiin myös, että Gomez tulisi tekemään cameo-roolin tulevassa Muppets-elokuvassa.
Waverly Placen Velhot-sarjan viimeinen jakso kuvattiin 14. toukokuuta 2011 ja se esitetään USA:ssa syksyllä 2011.
Kesäkuussa Gomez juonsi MuchMusic Video Awards-tapahtuman ja elokuussa hän oli yksi MTV Video Music Awards-gaalan ennakkoshown juontajista.
Kesken….kesken….kesken